Kuva: Kari-Olavi Kiviniemi
Miten hallita työn psyykkistä kuormitusta? Kysymys on tänä päivänä ajankohtainen monelle ammattilaiselle, ei vähiten ihmissuhdetyön kentällä. Ihmisten myötätuntoinen kohtaaminen on antoisaa mutta altistaa samanaikaisesti työntekijän välillisesti asiakkaiden raskaille (ja toki myös hyville) kokemuksille. Samaistumisen rajaaminen ei aina ole helppoa.
Erityisesti vanhustyön kentällä ollaan kasvokkain myös omantunnon kysymysten kanssa. Teinkö riittävästi? Miten selvitä sen ristiriidan kanssa, kun huomaamme toisen tarvitsevan jotakin muuta kuin mitä meillä on tarjota tai enemmän kuin mitä voimme tarjota? Yhä useampi työntekijä kohtaa työssään uhkaavia tilanteita. Sanallista väkivaltaa kohtaa vielä suurempi joukko ammattilaisia.
Voiko kokemuksellista muutosta hallita?
Kun puhutaan työn kuormituksen hallinnasta, puhutaan usein kehon ja mielen ylivirittyneisyyden hallinnasta. Miten kehoni ja mieleni pääsee palautumaan? Löydänkö rauhoittumisen ja rentoutumisen keinoja? Miten voin työpäivän jälkeen palata itseeni ja omaan näköalaani? Entä mitä voin tehdä työpäivän aikana, kesken kuormittavien asiakastilanteiden, jotta voin vähentää tarpeetonta kuormitusta? Tämä kysymys on mielestäni tutkimisen arvoinen – liian usein ajattelemme, että kuormituksen hallinta tapahtuu aina jälkikäteen, viiveellä. Palaan tähän tarkemmin seuraavassa työelämää käsittelevässä blogissani.
Ylivirittyneisyyden hallinnan rinnalla on hyvä pohtia myös sitä, miten voin hallita sitä kokemuksellista muutosta, johon työ (ja elämä ylipäätään) aika ajoin meitä haastaa. Mitä tapahtuu sisäisessä kokemisen tavassamme, elämänmerkityksissämme ja ihmissuhteissamme? Jos emme kiinnitä näihin kysymyksiin huomiota tai jopa torjumme kokevan puolen itsessämme, saatamme vuosien jälkeen huomata, kuinka mustaksi kuvamme maailmasta, ihmisestä ja elämästä on muuttunut työmme seurauksena. Inhimillinen kokeminen kuuluu ihmissuhdetyöhön – voinko kuitenkin löytää raskaistakin asioista jotakin myönteistä? Silloin kun uskallamme kohdata itsemme tuntevina ja kokevina ihmisinä, mahdollistuu myönteinen kokemuksellinen muutos. Sen sijaan että elämä alkaa näyttää toivottomalta, syntyykin suurempaa arvostusta elämää kohtaan. Sen sijaan, että ihmiset alkavat vaikuttaa epäluotettavilta, osaamme olla kiitollisia turvallisista ja merkityksellisistä ihmisistä lähellämme.
Silloin kun työn arki täyttyy elämän haasteellisista puolista, on tärkeää ottaa kiinni kaikesta hyvästä ja antaa sen myös levitä. Miten usein sinun työyhteisössäsi jaetaan asiakkaiden pieniä edistysaskelia, elämäniloja tai niitä asioita, jotka ovat tänään sujuneet hyvin? Entä miten usein asiakkaiden kokemia kielteisiä kokemuksia, takapakkeja tai niitä asioita, jotka ovat sujuneet huonosti? Kehittämisen varaa jakamisen käytännöissä löytyy varmasti jokaisesta työyhteisöstä.
Kaikesta siitä, mikä on omassa elämässä hyvin, kannattaa ottaa täysillä kiinni. Mieleeni on jäänyt eräs lastensuojelun työntekijä, joka kertoi jossakin työuransa vaiheessa havahtuneensa siihen, kuinka hän tunsi työpäivän jälkeen kotiin tullessaan huonoa omatuntoa. Hänen lapsillaan kaikki oli hyvin – ja monilla lapsilla kaikki huonosti. Kokemus on ymmärrettävä mutta samalla sitä on lupa tietoisesti vastustaa. On hyvä, että saamme mahdollisin monin tavoin muistutuksia siitä, että maailma on myös toisenlainen paikka kuin oma työn arki.
Tutki itsessäsi
Voit tutkia oheisia kysymyksiä apuna käyttäen, mihin kaikkeen työsi kokemuksellisella tasolla sinua ehkä haastaa, on haastanut tai voi tulevaisuudessa haastaa
• Miten työni on vaikuttanut käsitykseen itsestäni ja siitä, kuka olen?
• Miksi aikoinaan halusin lähteä tähän työhön? Miksi haluan tehdä tätä työtä nyt?
• Onko katsomukseni ja uskomukseni maailmasta muuttunut työni seurauksena?
• Onko minulla toivo tallella? Pystynkö ylläpitämään tarkoituksen ja merkityksen kokemusta? Koenko yhteyttä johonkin itseäni suurempaan? Millaisia muutoksi näillä alueilla olen ehkä kokenut työni seurauksena?
• Miten pärjäsin (toisten ja omien) vahvojen tunteiden kanssa ennen – entä nyt?
• Pystynkö pitämään läheiseni mielessä ja luottamaan siihen, että he välittävät? Pystyinkö tähän ennen?
• Tunsinko itseni aiemmin arvokkaaksi, merkitykselliseksi ja rakkauden arvoiseksi? Tunnenko nyt?
• Osaanko suojata itseäni ihmissuhteissa? Osasinko aiemmin?
• Pystynkö ylläpitämään yhteyttä muihin? Pystyinkö aiemmin?
• Olenko yhteydessä itseeni? Kykenenkö itsetutkiskeluun? Kykeninkö aiemmin?
• Tunnenko olevani turvassa? Tunsinko ennen?
• Olenko itsestäni ylpeä? Olinko aiemmin?
• Uskonko muiden ansaitsevan kunnioitukseni? Uskoinko aiemmin?
• Luotanko omaan arviointikykyyni? Luotinko aiemmin?
• Luotanko muihin? Luotinko aiemmin?
• Voinko kontrolloida omaa elämääni? Onko tässä kokemuksessa tapahtunut muutoksia?
• Pystynkö vaikuttamaan muiden käytökseen? Pystyinkö aiemmin?
• Uskonko olevani hyvää seuraa itselleni? Kykenenkö olemaan lähellä muita? Onko näillä alueilla tapahtunut ehkä muutoksia?
Lue lisää aiheesta:
Transforming the Pain. A Workbook on Vicarious Traumatization. Karen W. Saakvitne & Laurie Anne Pearlman. 1996
Auttamisen rajoilla: myötätuntouupumisen synty ja ehkäisy. Leena Nissinen. 2007
