Iso osa ihmisistä kokee elämässään siinä määrin ravisuttavia kokemuksia, että voidaan puhua psyykkisestä kriisistä. Kun on tutkittu ihmisten selviytymistä, erityisesti traumaattisista kriiseistä kuten väkivaltakokemuksista ja onnettomuuksista, on huomattu se, että läheisten ja ystävien tuella on todella iso merkitys. Miten minä pystyn olemaan tukena silloin, kun ystäväni tai läheiseni kärsii? Olemme ihmisenä hyvin erilaisia toinen toistemme tukijoina. Itse asiassa joskus taakoitamme enemmän kuin tuemme.
Kun pohdimme itseämme muiden tukijoina on hyvä pohtia myös niitä kokemuksia, jolloin itse olemme olleet tuen tarpeessa. Miten minua on tuettu? Millaista tukea olisin kaivannut? Millaisissa tilanteissa olisin tarvinnut tukea? Kuinka nämä kokemukset vaikuttavat kykyyni olla tukena toiselle?
Esimerkiksi vakavan sairauden diagnoosin äskettäin saanut ei kaipaa ystävältänsä tilanteen surkuttelua ja kauhistelua vaan kuuntelijaa, joka kestää raskaan kokemuksen. Jokainen sanamme on merkityksellinen – siksi sanoja kannattaa valita harvakseltaan. Kriisin keskellä on usein hyvä olla hiljaa ja antaa kriisin kokeneen tuottaa sen, mitä hän haluaa kertoa. Hän ei tarvitse sen paremmin katteettomia lupauksia siitä, että kaikki kääntyy vielä hyväksi (jos emme voi olla siitä varmoja) kuin pirujen maalaamista seinälle siitä, mitä kaikkea voikaan vielä tapahtua. Hänen tehtävä ei ole joutua kannattelemaan ystäviään ja läheisiään silloin, kun on hänen aikansa tulla kannatelluksi. Itse asiassa kriisissä olevan tukeminen on varsin yksinkertaista. Huolehdi perustarpeista. Kuuntele. Ole rauhallinen. Ole läsnä. Auta tarvittaessa muun avun piiriin. Usein ajatellaan, että pitää löytää juuri ne oikeat sanat. Mutta useinkaan sellaisia sanoja ei ole. Tai niitä ei edes tarvita. Tärkeintä on kyetä aitoon läsnäoloon.
Panikointia ja pakenemista
Entä jos en tähän pysty? Jos hätäilen, panikoin ja kuormitan toista omilla reaktioillani? On luonnollista, että hätäännymme itsekin silloin, kun joku meille rakas ihminen kärsii. Yleensä mitä rakkaampi ihminen meille on, sitä syvemmin kriisi koskettaa myös meitä. On hyvä kysyä myös sitä, milloin itse läheiseni tukijana ja auttajana tarvitsen tukea ja apua? Ei ole oikein, että kaadan oman tuen tarpeeni kriisissä olevan harteille. On parempi, että saan itsekin tukea. Tällöin pystyn paremmin olemaan tukena myös rakkaalleni.
On joukko ihmisiä, jotka vetäytyvät neuvottomina silloin, kun joku ystävä tai läheinen kärsii. He eivät usein luota omiin sosiaalisiin taitoihinsa tai pelkäävät vaikeiden tunteiden tai kokemusten kohtaamista. Itse asiassa aina, kun kohtaamme toisen vakavan kokemuksen, joudumme kohtaamaan jotakin myös itsessämme. Uskallanko kohdata kärsimyksen itsessäni? on usein suurempi kysymys kuin uskallanko kohdata kärsivän ihmisen. Entä jos vain päättäisin uskaltaa?
On myös niitä ihmisiä, joille tavallinen tapa ”tarjota tukea” on aloittaa surkuttelu ja voivottelu. Voivottelija voi aidosti jopa kuvitella, että näin hän on avuksi. Hän myötäelää toisen kokemusta liiaksi tunteiden kautta. Tai omien tai omien läheisten kipeiden kokemusten. Surkutellessaan hän syventää kriisin kokeneen ahdinkoa – tahtomattaan, tajuamattaan.
Miten voin kehittää tapaani olla toiselle tukena?
– Kun kohtaat toisen kriisin, pohdi, mitä joudut itsessäsi kohtaamaan? Millaisia yhtymäkohtia toisen kokemuksella on sinun elämääsi? Säilytä riittävä erillisyys: muistuta itseäsi siitä, että nyt on kyse ystäväsi/läheisesi kriisistä ja on hänen vuoronsa saada apua ja tukea.
– Jos huomaat, että läheisesi kriisistä tulee sinun kriisi, pohdi miksi? Kuinka syvästi se sinua koskettaa? Tarvitsetko itse tukea tai apua? Joskus läheisen/ystävän kriisi voi herättää meidät myös huomaamaan jonkun oman elämän käsittelemättömän kipukohdan.
– Kun kohtaat kriisissä olevan ihmisen, käytä myös ajattelun empatiaa. Kuuntele toisen kokemusta, kertomusta ja pohdi, miten sinä tässä tilanteessa voit olla parhaiten hänelle avuksi? Kuuntelemalla? Kannattelemalla? Laittamalla ruokaa? Käymällä kaupassa? Viemällä ostoksille, koserttiin, uimaan? Mieti konkreettisia asioita ja käytä maalaisjärkeä.
– Opettele olemaan hiljaa. Älä puhu tavan vuoksi tai tilan täyttämiseksi. Anna toiselle tilaa surra, olla vihainen, ahdistunut tai mitä ikinä hän kokeekaan. Hän ei odota, että sinä muutat tilanteen muuksi. Hän odottaa, että kestät sen yhdessä hänen kanssaan. 
